Pitkospuilla kulku on ehdotonta.
Tasaisesti askelten alla kopisten, notkuen,
mutta kulkijan varmana kantaen ne johdattavat ennalta määrättyyn paikkaan suoraviivaisesti.
Ehkä muutama harkittu mutka, muttei liikaa – ei hurvitella sentään.
Metsäpolku taas kiemurtaa kutsuen.
Se kiertää kannon ja katoaa ison kiven taakse.
Se ei pahastu polulta poikkeavalle, mutta katoaa joskus salakavalasti jonnekin metsänpohjaan.
Polku tarvitsee kulkijan, ettei tule unohdetuksi, hukatuksi varpujen sekaan.
Pitkospuiden ja metsäpolkujen johdatus eteenpäin on ainut viitoitettu ura,
joka ei nosta kapinaan – niiden ohjailevan tarkoituksen sallii.
Kattivaara 